maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kesäteatteria säällä kuin säällä

Tämä on nyt viides kesä, jonka vietän kesäteatterin parissa. Harjoitukset alkavat usein helmikuussa. Ensi-ilta on kesäkuun alussa ja esitykset kestävät elokuun loppuun saakka. Tiivistä treeniä, esityksiä ja yhdessäoloa, ihanien ihmisten ja näytelmien parissa. Voiko kesältä muuta toivoa? Voi. Ei sadetta kiitos! Me näyttelemme pihalla. Taivasalla, satoi tai paistoi.
Tänäkin kesänä on eräänkin kerran hypitty lätäköissä ja kastuttu päästä varpaisiin. Hauskin sateeseen liittyvä muisto on kuitenkin kesältä 2012. Silloin näytelmänä oli Peppi Pitkätossu ja roolini oli Jymy-Juntunen. Rooli sisälsi paljon akrobatiaa, kuperkeikkoja ja kaatumisia. Muutamassa esityksessä näyttämö oli yhtä isoa mutalammikkoa - siinä sitten möyrittiin. Asenteella - ja hauskaa oli.
Tänä kesänä vuorossa on Pekka Töpöhäntä. Roolini on Pilli. Ryhmämme koostuu erittäin iloisista ja energisistä hepuista. Tylsiä ja hiljaisia hetkiä ei pääse syntymään, siitä pitävät huolen kaikki. Jokainen omalla persoonallaan ja valovoimaisuudellaan. Aivan mieletöntä sakkia. Huhhu! Uskon, että kun syyskuu koittaa, alan jo odottamaan helmikuuta. Ikävä tulee. Se on varma.
-S


Pekka Töpöhäntä - Tikkurilan Teatteri 2013


Peppi Pitkätossu - Tikkurilan Teatteri 2012


Lumikki ja 7 kääpiötä - Tikkurilan Teatteri 2009