keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ylläs on ykkönen

Pysähdys ja pieni tauko tekee hyvää keskellä arkea. Lapista löytyy rauha ja hiljaisuus. Täällä saa pää levätä ja arjen kiireet sekä hässäkkä unohtuu hetkeksi.

Täällä ollessa mietin että miksi ihmeessä sitä itselleen tekee hallaa, kiireisiä päiviä ja minuuttiaikatauluja? Sitä kotona ollessa helposti unohtaa oman itsensä. Ja myönnän, pitäisi oppia sanomaan "ei". Kun ei siitä itselleen kruunua päälaelle kuitenkaan saa, vaikka kuinka yrittäisi. Loppuun sitä vaan helposti itsensä ajaa.

Siksi Lappi, Ylläs, rinteet ja oma aika tässä vaiheessa vuotta.
+ kun ei ole sesonki vielä päällä niin täällä saa painella rinteitä ylös ja alas aika rauhassa itsekseen.



tiistai 18. marraskuuta 2014

Uusi kausi - uudet kujeet

Vuosi on taas kulunut. Hirveän nopeasti aika menee - vastahan me startattiin viime kausi. Ja nyt taas on edessä kauden 1. kilpailu. Jännittää. Mutta samalla on odottavainen ja aika kiva fiilis. Joukkueemme Ice Elegance kisaa tulevana sunnuntaina Barona Areenalla, Espoossa, Masters -sarjassa. Ohjelmaa on treenattu ja hiottu kuntoon. Harkkoja on ollut ja Vierumäelläkin käytiin leireilemässä. Meillä on kasassa ihana ja hauska porukka. Kaikki ovat ihania persoonia. Isolla I:llä ja P:llä. Odotan siksi tulevaa viikonloppua hymy suupielissä ja silmäkulmissa. Päivääkään en vaihtaisi pois tämän joukkueen kanssa vietetyistä hetkistä.




                                    
Aina on aikaa hauskanpidolle. Ninnu on rakas joukkuekaveri.
Yhdessä kuulumme "Team aina 15min etuajassa" porukkaan. Ihana ja tärkeä kamuni mun.

torstai 14. elokuuta 2014

Ihana kesä - kesä ihana

Pitkästä aikaa ajattelin taas palata blogin pariin. Sain nauttia ihanan pitkästä kesälomasta, joka alkoi jo toukokuussa ja päättyi heinäkuun loppuun.
Loma alkoi Saksan reissulla. Oberstdorfissa käytiin toukokuun lopussa kansainvälinen aikuisten taitoluistelukilpailu johon osallistuin yksin, sekä myös muodostelmaluistelujoukkueeni kanssa. Viikkoon sisältyi siis paljon luistelua. :) Onneksi aikaa jäi myös shoppailulle ja kaupungin fiilistelyyn (Oberstdorf on todella kaunis ja idyllinen pieni kaupunki!)
Ihan kokonaan en malttanut pysyä jäältä pois kesällä. Kesäkuun alussa leireilimme joukkueen kanssa viikon verran ja juhannuksen jälkeen suuntasin Kiteelle leireilemään viikoksi. Jäistä touhua mutta niin mukavaa :)






Suurimmaksi osaksi kesä on kulunut kesäteatterin lavalla. Tänä kesänä ohjelmistossa on Kolme Iloista Rosvoa, jossa näyttelen mukana. Ihanaa porukkaa ja aivan mieletöntä menoa. Tästä kesästä ja teatterista saa taas monta energiapaukkua pimeitä syysiltoja varten.






Mitä muuta kesään on kuulunut? Paljon mökkeilyä, musiikkia ja ystäviä. Bonuksena tänä kesänä on vietetty kahdet häät. Tekemistä on ollut sopivissa määrin ja kaikesta on ladattu akkuja täyteen. Super kesä 2014 - iso kiitos. :)









sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Jellona Kuopiossa

Eilen luisteltiin Kuopiossa Silver Skate 2014 kilpailu. Meitä aikuisia osallistui reippaasti mukaan kisaan - monista eri maista. Tämä oli hyvä kisa - ajankohta täydellinen. Mukavaa oli osallistua jo siltäkin kannalta, että reilun kuukauden päästä kisataan Saksassa, Oberstdorfissa. 


Järjestelyt ja puitteet olivat mahtavat. Hyvä fiilis ja kannustus antoi energiaa omiin suorituksiin. Ensimmäinen ohjelma (teema: Lord of the rings - Concerning Hobbits) meni jännittäessä turhia asioita ja se näkyi kaikessa. Myös pisteissä.
Toiseen ohjelmaan latasin kaiken kehiin. Oli hauskaa ja aivan mahtavaa luistella (teema: Lion King). Harmittavasti en saanut ensimmäiseen ohjelmaan samanlaista latausta, mutta tämä oli hyvä kokemuksena - kaikesta oppii.

Luistelijoita oli suomen lisäksi mm. Norjasta, Espanjasta, Saksasta ja Venäjältä. Vanhoja ja uusia tuttuja. :)




tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kevät ja aurinko - Tervetuloa

Ihana kevät, aurinko ja sen mukanaan tuoma valo. Tervetuloa!
Uskon että kuvat kertovat enemmän kuin sanat. Joten ohessa on muutama kuva menneestä viikonlopusta. Vietin sen ystävien, auringon ja luistelun parissa Kouvolassa. Mitä olisikaan kisamatka ilman shoppailua? Tai hetket ystävien kanssa ilman hulluttelua? Naurua, aurinkoa, ihania kamuja, luistelua ja ikimuistoisia hetkiä. Kaiken kruunasi vielä nappiin mennyt kisasuoritus. :) Toimme kotiin pronssimitalit.






perjantai 21. maaliskuuta 2014

Rakkaudesta teatteriin

Uusimpana teatteritulokkaana elämääni astui Megan. Meganin tarina on näytelmä nettikiusatusta tytöstä, joka joutuu parhaan ystävänsä äidin kutomiin verkkoihin. Kiusatuksi erittäin rankalla ja raa'alla tavalla ja lopulta hän päättää hirttää itsensä. Rankka näytelmä, täynnä sanomaa - erittäin koskettava, ja valitettavasti totta. Niin moni tässäkin maassa joutuu kohtaamaan tuollaista kohtelua netissä, joka päivä. Kiusaamista, haukkumista, arvostelua ja solvaamista. Näyttelen näytelmässä tuota hirviöäitiä, Linda Johnstonea.



Viime syksy ja roolin valmistelu kului pitkään taustatyötä tehden. Yritin päästä selville mikä tai kuka on tuo Linda. Miksi kukaan toimii tuolla tavalla ja vielä lasta kohtaan? Raskaan työstä teki se, että minun piti saada itseni uskomaan, että kaikki tuollainen toiminta on ok Jotta saisin sen näyttämään todelta myös lavalla.
Onneksi ohjaajamme Carita luotti työskentelyyni ja antoi melko vapaat kädet. Tarvittaessa sain tukea häneltä ja myös työryhmältämme. Jälleen kerran voin todeta että ryhmässä on voimaa, hyvässä ryhmässä paljon ylivoimaa. Tällaisen näytelmän parissa työskenteleminen vaatii kyllä paljon energiaa. Harjoitusten ja varsinkin esitysten jälkeen on ollut todella väsynyt olo.




Yleisön palaute on ollut hyvää. Osittain vaitonaista, mutta se kai kertoo vain siitä että olemme onnistuneet kolahtamaan ajatuksiin - ainakin jollain tasolla. Aihe ja sen vakavuus vetää kyllä itse kunkin hiljaiseksi.

Ensi-ilta oli 12.3.2014. Esityksiä on takana nyt 5. Seuraavan kerran Meganin Tarina nähdään Tikkurilan Teatterissa, Vernissalla huhtikuussa 14-16.4.2014. Tervetuloa katsomaan!

torstai 27. helmikuuta 2014

Heipsis ja terkkuja sairastuvalta!

Viimeisin viikko on mennyt sängyn pohjalla sairastaessa. Pieni kurkkukipu alkuun vei äänen pois neljän päivän ajaksi. Pikkuhiljaa influenssan muut oireet pääsivät valloilleen ja siinä sitten oltiin. Nyt on viikko mennyt ja täytyy sanoa että kova urakka on ollut.

Tänään sain äidiltä tervehdyksen - uusimman Talo & Koti lehden. Ihanan keväisiä sisustusvinkkejä lukiessa tuli virkeämpi olo, ja toivonkin että niiden myötä tämä tauti alkaisi pikkuhiljaa talttumaan. Jos illemmalla on vielä virkeämpi olo niin saattaisinpa hakea jäätelöä ja fiilistellä tulevaa kevättä. Sillä kyllä se kevät ja kesä sieltä on tulossa :)

Kunhan saan itseni tolpilleni niin päivittelen ja fiilistelen vähän lisää kevättä, kesäteatteritreenit ovat alkaneet ja niistä riittää kerrottavaa! Huisin mieletön porukka on kasassa tänä(kin) vuonna.
-S

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Kohti ihania tapahtumia

Hei hei vanha - tervetuloa uusi. Vuosi vaihtui vauhdilla, rennosti ja nauraen :)
Täällä päässä on blogissa ollut viime aikoina hiljaista. Lupasin itselleni kunnon joululoman kaikesta. Onnistuin siinä ja olo on nyt levännyt ja olen valmis kohtaamaan vuoden 2014 ja sen tuomat tuulet. :)

Tämä vuosi tuo tullessaan kivoja asioita. Luistelukisoja sekä paljon teatteria. Tammikuussa on kolmet kisat, lisäksi käymme Mikkelissä Aina joku eksyy-näytelmän kanssa. Kivaa taas päästä näyttämölle! Maaliskuussa tulee ensi-iltaan "Megan" näytelmä ja kesällä "Kolme iloista rosvoa". Paljon kivaa siis tiedossa. Ohessa on muutama fiilistelykuva  vuoden 2013 tapahtumista. 
Ihanaa uutta vuotta 2014 juuri sinulle!


                               
Joulukuun alussa lomailin ystävien kanssa Ylläksellä.
Viikkoon mahtui laskettelua, lautailua, lautapelejä ja rentoa menoa :)





Ennen joulua pikkujouluilimme työporukalla. Hyvä ruoka - parempi mieli.
Eikä seurassakaan valittamista ole - ihan hupsua sakkia koko porukka! :)



Joulun ja uuden vuoden välissä käväisin Porissa katsomassa musikaalin Sound of music.
Aina yhtä ihana teos!





Uusi vuosi toi tullessaan myös paljon luistelua.
Tammikuun alussa oli heti kutsukisat Helsingissä. Tulossa on aluemestaruuskisat Espoossa 12.1.
2. valintakilpailu Oulussa sekä kutsukisat Turussa.


                             
Tässä vuoden merkittävimmät tapahtumat kehystettynä.
Lomailua Egyptissä ja Ylläksellä. Luistelua ja teatteria = muuta en toivo :)